Peräkorpirock 2012 omistettu Jon Lord:in muistolle

Jon Lord

Jonathan Douglas "Jon" Lord (9 June 1941 — 16 July 2012)

Peräkorpirock 2012 on omistettu edesmenneelle Hammond mestarille Jon Lordille festivaalin isännän Teron toiveesta.

 

 

Vaikka Peräkorpirock oli järjestettu jo parina vuonna aikaisemmin pienimuotoisempana, alkoi Peräkorpirock muodostua nykymuotoonsa vasta sen jälkeen, kun Jonin ostama Hammond A101 + Leslie 122 sijoitettiin Peräkorpeen Teron treenikämpille vuonna 2003.

Voidaan sanoa, että ilman Maestro Lordin ja hänen Hammond soundinsa antamaa inspiraatiota aidon Hammondin hankkimiseen, ei Peräkorpirockin yli kymmenen vuotinen tarina välttämättä olisi nykyisen kaltainen.

Viime vuonna Peräkorpirock 2011 aikana saimme tietää Lordin sairastavan haimasyöpää.

Tänä vuonna Hammondin soidessa Peräkorvessa haluamme kunnioittaa Jon Lord:n muistoa.

 

"Jon-setä" mielipuuhissaan kurittamassa Hammondiaan

 

 

 

 

 

 

Satunnaiskuva

t_IMG_4930.jpg

Uutisväläys

PKR 2022 vietettiin upeassa säässä.

Peräkorpirock 2022 järjestettiin lauantaina 13.8. 

 

Sää oli helteinen ja väki viihtyi hyvin, Paikalla oli arviolta noin 150 henkeä. 

 

Ulkolavalla soitti 12 bändiä ja pommisuojaklubilla 2. 

 

Peräkorpirock kiittää!